Mochastone Cherish
Kuvagalleria
Luonnekuvaus
Mocha seisoo kiltisti kun nousee sen selkään ja lähtee vasta käskystä käyntiin. Ori on ratsastaessa todella herkkä, se kuuntelee herkästi ja tarkasti apuja. Tämän pojan kanssa on tärkeää että pidättää ohjista yhtä paljon kuin myötää, sillä Mocha hermostuu pelkästä vetämisestä, siksi on todella suositeltavaa että tammalle hankitaan kokenut hoitaja/kisaaja/ratsastaja. Herra omaa erinomaiset askellajit, sen käynti on reipasta ja tasapainoista. Ravi on pehmeää ja tasaista, joten siinä on helppo istua tai keventää. Laukka on hillittyä ja rytmikästä. Mocha osaa myös kiitettävästi pohkeenväistöä. Ori on koulussa todella varma ja hyvä ratsastaa. Se osaa myös kaikenlaisia koulukiemuroita, se osaa kauniisti lyhentää ja lisätä askeleita. Mocha on esteillä kuitenkin vielä parempi. Mocha uskoo esteillä pienimmätkin avut ja on todella helppo ohjata. Ori rakastaa esteitä ja sen näkee siitä, että se ylittää esteet todella kevyesti ja yleensä aina innoikkaasti. Mocha on aina innoissaan tarhaan menosta, se yleensä kiirehtii valtavasti ja välillä saattaa olla jopa vaikeuksia sen pitelyssä. Orilla on myös tapana ampaista tarhaan, siksi on tärkeää päästää se jo vähän ennen sisäänpääsyä irti, sillä muuten se vetää taluttajan mukanaan, vaikka tämä pitäisi kuinka kiinni. Tarhassa herra rauhoittuu ja piehtaroi yleensä pitkään ja hartaasti. Siksi huonolla ilmalla kannaattaa laittaa hyvä kuraloimi päälle, ellei halua pestä koko hevosta. Mocha kävelee helposti kuljetuskoppiin, jos siellä odottaa maukas kaura-ateria. Jos ori huomaa, että trailerissa ei ole sille mitään, se kiletäytyy menemästä sinne. Mocha ei myöskään halua mennä pimeään traileriin joten siellä on oltava valot tai sitten Mocha on kuljetettava päiväs aikaan. Kuljetusmatkat sujuvat hyvin, vaikka trailerissa ei olisikaan valoja, sillä kun Mocha on trailerissa sisällä, sitä ei pelota enään. Ulos otettaessa ori ryntää lastaussillalata alas ja haistelee ympärilleen sieraimet levällään.
Mocha on todella innostunut ja tohkeissaan kisapaikalla. Sen innostus ei tosin huononna sen tulosta vaan päinvastoin. Mocha tarvitsee pitkän verryttelyajan ennen kilpailuja ja varsinkin koulukilpailuissa on tärkeää harjoitella viellä vaikeimmat liikkeet. On myös tärkeää hypätä ainakin muutama harjoituseste ennen varsinaista kilpaiulua, jotta Mocha saa hyvän tuntuman. Kisahetkenä Mocha keskittyy todella hyvin ja suorittaa esteet parhauten miten se osaa. Mocha yrittää aina vaikka se ei pääsisikään esteen yli. Koulussa ori näyttää myös kaiken mitä se osaa ja kulkee kaula kaarella kuunneellen tarkasti apuja. Askeleet pysyvät myös lennokkana koko esityksen ajan.
Ikääntyminen VARL
1 vuotta - 05.02.2008
Jälkikasvu
Astutusmaksut ovat tällä vuodella 2008 seuraavan laiset: * Astutusmaksu normaalisti 2000 V€ * Astutusmaksu elävästä varsasta 1000 V€ * Astutusmaksu kuolleesta varsasta 800 V€ Kilpailut
ulkoasu © Cery 2008 | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||